Aluksi tälläinen pieni yhteenveto tapahtuneista asioista, mitä edellisen blogikirjoituksen jälkeen on tapahtunut. 

Lista ongelmista oli aika pitkä ja nyt on ratkaistu noin puolet kaiken kaikkiaan. Kuten olen maininnut, joudumme tekemään tämän taisteluvaunun rakennuksen käytännössä nollabudjetilla ja se aiheuttaa monen moista harmaata hiusta näinkin nuoreen päähän. 

Suurin ongelmamme oli romumetalli ja Civiciin uudet renkaat, kun emme voi käyttää Civicin mukana tulleita kalliita alumiinivanteita rakennushommassa. Ja oikeasti siinä ei olisi ollut edes mitään järkeä. 

No. Aloitimme muutama viikko sitten yhteistyökumppanin etsinnän paikallisista romuttamoista ja oletimme sen olevan äärimmäisen vaikeaa. Mutta tällä kertaa onni oli myötä ja ensimmäinen puhelu tuotti jo tulosta. Löysimme erittäin hyvän kumppanin Mikey's County Cars Oy:stä. Sieltä saimme kaiken mahdollisen romumetallin, mitä tulemme tarvitsemaan rakennustyössä. Tänään perjantaina kävimme kuorman hakemassa. Saimme juurikin sen, mitä olimme hakemassa ja se toi paljon uskoa tälle projektille. Aloin itse idean isänä ja jonkin näköisenä visionäärinä jo vaipua epätoivoon, mutta onneksi tämä päivä toi hieman valoa pimeytään. 

Toinen suuri ongelmamme oli saada sopivat renkaat kulkineeseen. Aloin jo pikkuhiljaa huolestua tilanteesta, mutta onneksi olen Facebookin aktiivinen käyttäjä ja kerrankin siitä oli hyötyä. Facebookin "Annetaan/vaihdetaan/vastaanotetaan"-ryhmän seinälle heitin ilmoituksen renkaiden tarpeesta. Kaksi tuntia myöhemmin ilmoitti rouvashenkilö Helsingistä, että hänellä olisi ylimääräiset ja sopivat renkaat ja näin oli ratkaistu tämäkin ongelma. 

Muutenkin tämä leffaprojekti kokonaisuudessaan on edennyt Onnettaren suosiossa. Olemme saaneet porukkaan erittäin päteviä ja motivoituneita ihmisiä. 

Viikonlopun suunnitelmana on urakoida oikein kunnolla tuon vehkeen ympärillä. Rakennetaan nyt kaikki mahdollinen, mitä vain voi tehdä tällä puutteellisella kalustolla. No, ei se nyt kauhean puuttellinen ole! Kaikki muu on, paitsi hitsauslaitteisto, jota emme saaneet erään instanssin ehkä omituisten sääntöjen vuoksi. Hitsaukset jäävät siis myöhemmäksi. 

Työryhmä on paikalla koko viikonlopun puuhaamassa ja jos tämä viikonloppu kusee, niin valmistumisen kanssa voi olla todella suuria vaikeuksia. Ja tämä ei ole ollut pelkästään yhtä onnea ja autuutta, sillä koko ajan tulee aivan omituisia pieniä vastoinkäymisiä, jotka ollaan tähän mennessä onnistuttu selättämään. Kuten vaikka esimerkiksi popniitit, eli virallisesti vetoniitit. Tälläinen maallikko voisi kuvitella, että niitä nyt mistä tahansa rautakaupasta saa kilotavarana ja ihan mitä kokoa tahansa. Havaitsin olevani väärässä ja nyt kovasti tässä mietitään, miten korvataan nuo näppärät ja näyttävät tarvikkeet. Eiköhän sille joku ratkaisu löytyne. Ja löytyykin.

Toinen ongelma on nämä Suomen sääolot. Mikähän ihmeen taika siinä on, kun Kouvolaan tulee, niin joka ikinen kerta taivas vuotaa. No puuhataan vaikka sitten vesisateessa. 

Perhana, tästähän voi ihan oikeasti tullakin jotain... 

 

Tiistai

16.8.2011

No niin! Nyt on se päivä jolloin aloitettiin valmistamaan tulevaisuudentaistelubiiliä.

Tokihan kulkine on saatava Keravalta Kouvolaan ja sen siirto olikin tälläinen pieni rohkeuskoe. Auton laillisuus oli niin ja näin. Kovasti ennen ajoon lähtöä toivottiin ettei viranomainen meihin kiinnitä huomiota.  Tuon matkan taittaminen hinaamalla olisi ihan liian aikaa vievää joten tottakai helpoin ratkaisu on ajaa se Kouvolaan. Ideahan ei varmasti ollut viranomaisten kannalta millään tavalla hyvä. Pyydän anteeksi kaikkia viranomaistahoja joita olemme loukanneet tällä ajomatkalla. Samalla myöskin jokaiselta uskonnonedustajalta, kukkahattutädiltä, tieliikenteenammattilaisilta, tieltä, ja kaikilta nirppanokilta joita tämä on nyt syvästi loukannut, pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Tämä ei tule toistumaan. Ainakaan ennen seuraavaa kertaa, sen lupaan käsi Aku Ankan taskukirjalla.

Matka meni yllättävänkin hyvin ja vain yksi poliisi nähtiin matkalla. Eli siis kaikki reilassa tähän saakka.

 

 

 

Matka alkaa tankkauksella. Viimeinen kerta kun tuon vehkeen voi viedä huoltoasemalle ominvoimin. 

 

Ei saatu sakkoja. Myöskään ei pyörrytty matkalle vaikka auton pakokaasunkatku oli melkoinen kabiinissa.

 

 

Pihaan päästyämme huokaisimme hetken jonka jälkeen alkoi auton purku. Ensimmäisen puskurit ja peilit lähtivät pois. Maestro Jaakkola halusi välttämättä näyttää voimansa potkaisemalla tuulilasin sisään ja miksi emme antaisi hänen toteuttaa ikiaikaista haavettaan. 

 

 

Hupailua. Kuva on vähän lavastettu mutta ei kovin paljoa

 

 

Ja kuten aina näissä meidän projekteissa vilisee tälläinen älykäs ja sivistynyt huumori:

 

 

Porukan sisällä vallitsee lämmin tunnelma

 

Nännis hyppimässä

 

Kosmon voimannäyte. Huomatkaa Kosmon aivan ihQ:t kalsarit. 

 

 

Tämän hupailun jälkeen vakavoiduttiin hetkeksi ja pidimme pienen suunittelupalaverin. Tämän jälkeen melkein kaikille oli valjennut mitä ollaan tekemässä. Heti töiden aloitettua havaitsimme sen ettei rälläkkä sovellu ollenkaan meidän käyttötarkoituksiin kokonsa puolesta. Kuitenkin koneen pienuudesta huolimatta aloitimme rälläköinti työt joita jatkettiin aina pimeän laskeutumiseen saakka. 

 

Säkenöivää hommaa

 

Ei oikein onnistu tuolla vehkeellä, mutta yritys on kova

 

 

Keskiviikko 17.8.2011

 

Tarkoitus oli aloittaa työt aikaisin pienestä pääkivusta huolimatta. No kuinka ollakkaan niin pitihän sen jumalauta sataa koko päivä. No yritimme puuhastella aina kun ei satanut ja jotain saatiin aikaiseksikin huonolla rälläkällä ja luovalla hulluudella.

 

Mutta keskiviikko ei mennyt onneksi ihan harakoille. Saimme tehtyä selkeitä suunnitelmia kulkineen suhteen. Myöskin pientä shoppailua harrastimme ja varmasti herätimme pahennusta joka paikassa mihin menimme. Varsinkin siellä pilailukaupassa osoitimme olevamme aikuisia ja ammattimaisia ihmisiä. Ei varmasti täti ihan heti unohda meitä. 

Maestro Jaakkola ja toveri Androidi

 

 

Torstai 18.8.2011

Ajatusketju torstailta meni jotakuinkin näin:” Perkele tuolla pikkurälläkällä tee yhtään mitään, nyt mennään ja ostetaan uusi iso rälläkkä.” Ja senhän me teimme. Ja Kouvolan Hongkongista sellainen tarttuikin mukaan ja ei onneksi ollut mitenkään kallis. Viidenkympin sijoituksella saimme loputkin katosta pois. Kaikin puolin onnistunut päivä, mitä nyt vähän sateli. Ja lopputulos torstain jälkeen kuvina: 

 

Kattoa nostamassa. Ohjaaja/tuottajakin osallistui työskentelemiseen. Kerta se on ensimmäinenkin... 

Hieman lohduton näky....

Kaunista, hyvin kaunista.

 

 

Nyt onkin pari viikkoa hiljaisempaa suunniteluaikaa ja palaamme työn ääreen parin viikon päästä. Pakko välillä tienata rahaa ehkä ikävimmällä mahdollisella tavalla mitä voi keksiä eli työllä...

Mutta kaikin puolin on projekti edennyt suunnitellulla tavalla,  eikä pahoja takaiskuja ole tullut. Mitä ihmettä tämä tälläinen on. Ainoastaan tuo vesisade,  joka näin syksyn aikaan Suomessa ei ole mitenkään harvinainen ilmiö vähän harmitti. 

 

 

 

Aluksi kerron tässä vähän mihin tämä kulkine on sitten loppujen lopuksi tulossa. 

Elokuvakollektiivi johon kuuluu edes menneen Kumikanan jäseniä ja Kouvolalaisia hörhöjä (En siis tarkoita etteikö entiset Kumikanalaiset olisi hörhöjä mutta nämä Kouvolan sekopäät vetävät tästä hörhöilystä voiton ylivoimaisesti) päättivät aloittaa elokuvan Haaskalinnut tekemisen. Tässä vaiheessa olisi varmaan ihan hyvä kun olisi lukenut sen käsiksen (Joojoo, luenluen) mutta mitä nyt olen kuullut tästä projektista niin se kertoo marssiin muuttaneista ihmisistä joilla ei ny ihan hyvin mene, siel kai on joku tapaturma tapahtunut ja he ovat sitten selviytyneet miten parhaaksi ovat nähneet ja sitä kautta yhteiskunta on ajautunut anarkiaan ja siitä tulee sellainen hauska scifilänkkäritoimintaseikkailukauhu- tarina.

Tätä kulkuvälinejuttua ei pitänyt alunperin tullakkaan, mutta jostakin kumman syystä minä sitten menin laukomaan jotain sen kulkuvälineen puolesta ja kuinka ollakkaan niin tässä sitä olen epätoivoisesti yrittänyt edistää tätä kulkine hommaa. No joutavalla jotakin...

Ensimmäinen vaikeus oli löytää auto joka liikkuu. Asun PK-seudulla jossa on paljon vanhoja hylättyjä autoja. Tai ainakin oli. Ja nimen omaan oli. Aika paljon oli siistitty alueita ja ne auton oli kadonnut. Ja sitten ne harvat jotka olivat vielä paikallaan, niin ne ei sitten liikkunut. Monet autot siis  tuli käytyä kysymässä, mutta joko ne ei liikkunut tai  yllättäen kun on jostakin kiinnostunut ja sanoo mihin tarkoitukseen se tulee niin hintaa napsahti aina vähintään pari sataa joka nyt ei meidän budjettiin käy. Pari viikkoa tässä meni etsien, soitellen, kysellen ja puhelinlaskua älyttömästi kasvattaen. Ja hyödyinkö siitä mitään? No en todellakaan. 

Aloin jo vaipua asian suhteen epätoivoon kunnes vanhan koulutoverini kanssa jutustelin niitä ja näitä puhelimessa ja jotenkin asia ajautui siihen että hänen pihassaan nököttää tällä hetkellä melkein leimassa oleva melkein liikenteessä oleva melkein laillinen kulkuväline jonka saa hakea pois jos maksaa saman kuin romunkerääjä maksaisi. Sehän on siis hyvä. Ja saadaan taas arvon Valliuksen kanssa jännittää että saako poliisit tällä kertaa kiinni kun siirrämme sen romukasan Keravalta Kouvolaan. Heh, sinällään hauska siirto. Suomen paskimmasta kaupungista Suomen turhimpaan kaupunkiin.

Kulkuvälineeksi sitten valitkoitui vanha vuosimallin -92 Honda Civic josta kuvia laitan myöhemmin.

Nyt kun on lopultakin se kulkine hommattu, on enää muutama pikku haaste. Eli mistä tarvittavat romumetallit, mistä työkalut ja missä sen voi tehdä. Ja tämä kulkuvälineen hommaaminen oli kaikkein helpoin vaihe niin miten vaikeaa tästä voi vielä tullakkin. Alkaa iskeä pakokauhu. 

Ja pyyteettömänähän en tätä blogia kirjoittele vaan yritän levittää tätä mahdollisimman laajalle että joku mahdollisesti kiinnostuisi tästä projektista ja saattaisi avustaa edellä mainituissa ongelmissa. Toivon näin. Olen optimisti.